SAVONIA HIIHTO 2022 PERUTTU

13.1.2022

Savonia Hiihto 2022 peruttu

 

Savonia Hiihtoa ei järjestetä 5.2.2022 vallitsevan korona-pandemian johdosta. Järjestelytoimikunta teki tapahtuman perumisesta päätöksen keskiviikkona 12.1.2022. Järjestelytoimikunta on keskustellut terveysviranomaisten kanssa ja tullut siihen tulokseen, ettei tapahtuman toteuttaminen ole mahdollista helmikuun alussa.  Itä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt toimialueen kuntien alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yli 50 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Kielto on voimassa 20.1.2022 saakka ja todennäköisesti kielto saa jatkoa vaikean koronatilanteen johdosta.

 

Kaikille Savoniaan ilmoittautuneille hyvitetään 50% vuoden 2023 osallistumismaksun yhteydessä tai palautetaan 50% osallistumismaksusta. Järjestävän seuran Mikkelin Hiihtäjien talous on heikentynyt merkittävästi korona-pandemian aiheuttamista tulonmenetyksistä. Mikäli Savoniaan ilmoittautunut osallistuja haluaa olla tukemassa hiihtoseuran toimintaa, niin osallistuja voi jättää lunastamatta 50% hyvitysosuuden. Ilmoittautuneisiin tullaan olemaan yhteydessä sähköpostitse.

 

Savonia ladut hiihdettävissä 5.-6.2.2022

 

Kyseisenä viikonloppuna on mahdollista hiihtää omatoimi Savonia, omalla aikataululla. Latu on kunnostettu ja merkattu Savonia-opastein ja hiihtäjät voivat vapaasti hiihtää reitillä. Latupirtin palvelut ovat käytettävissä ja reitin varrelta löytyy myös muutama nuotiopaikka, joita voi vapaasti hyödyntää. Lisätietoa reitistä Savonian tapahtumasivuilta www.mikkelinklassikot.fi

 

Savonia Hiihto järjestelytoimikunta